Lennonvarmistus ja lentopaikat
Lentopaikat Lintujentorjuntatyö Lintujentorjuntatyö edistää turvallista ilmailuaLintujentorjuntatyötä tehdään kaikilla suomalaisilla lentoasemilla. Se on lentoturvallisuuden kannalta tärkeää työtä ja myös taloudellisesti järkevää. Torjunta on pääasiassa lintujen karkottamista lentoliikennealueelta. Ilmailuhallinnon tilastojen mukaan lintutörmäyksiä tapahtuu Suomessa vuosittain 70–120. Eniten lintutörmäyksiä tapahtuu kesäaikaan. Lintutörmäyksistä tulee ilmailumääräyksen GEN M1-4 (pdf) mukaan raportoida Ilmailuhallinnolle. Lintujentorjuntatyössä ensisijainen tavoite on parantaa lentoturvallisuutta. Lintutörmäykset ovat hyvin harvoin vaarallisia matkustajakoneille, mutta lintutorjunta varmistaa osaltaan ilmailun turvallisuutta. Lisäksi alhaiset lintutörmäysmäärät ovat samalla myös kustannussäästö lentoyhtiöille. Suomessa lintujentorjuntatyö on lentoasemilla hyvässä mallissa. Lintujentorjuntaan käytetään Suomessa vuositasolla 50–100 tuhatta euroa, mikä on murto-osa yhden vakavan moottorivaurion lentoyhtiölle aiheuttamista kustannuksista. Muut eläimet kuin linnut pysyvät poissa kenttäalueilta tavallisimmin
aitojen avulla. Lintujentorjuntatyöhön tarvitaan muita keinoja. Ensinnäkin
ympäristö yritetään tehdä sellaiseksi, etteivät linnut viihdy kenttien
läheisyydessä. Esimerkiksi kaatopaikat tulee sijoittaa vähintään 10
kilometrin päähän lentokentästä ja kenttien läheisyydessä sijaitsevia
lampia täytetään ja puustoa harvennetaan. Karkottaminen tehdään
käytännössä lintujentorjuntaan tarkoitetuilla paukkupanoksilla.Ilma-alukselle lintutörmäys on harvoin haitallinen. Pienellä kalustolla lennettäessä nopeudet ovat niin pieniä, että törmäystilanteita on harvoin. Suurin osa lintutörmäyksistä tapahtuu matkustajakoneille, mikä johtuu niiden suuresta nopeudesta. Vaaratilanne voi aiheutua silloin, jos hyvin isokokoinen lintu osuu lentokoneen moottoriin tai tuulilasiin. Ilmailuhallinnon tilastojen mukaan lintutörmäyksiä tapahtuu Suomessa vuosittain 70-120. Eniten lintutörmäyksiä tapahtuu kesäaikaan, sillä tuolloin lintukantamme ovat suurimmat muuttolintujen vuoksi. Törmäykset ovat tavallisimpia nousu- ja laskutilanteissa, joissa matkustajakoneet lentävät lintujen lentokorkeudella.
Tilastotietoa lintutörmäyksistä
Lintutörmäykset Suomessa 2003–2005Lintutörmäyskeskiarvoja kuukausitasolla Ilmoitetut lintutörmäystapaukset 10 vuoden ajalta |
||